Vuosipäivää juhlimassa
Eilen oli tosiaan minun ja poikkiksen 3-vuotispäivä. Pelkkään löhöilyyn päivä ei jäänyt, sillä kävimme pelaamassa minigolfia ja keilaamassa. Ja kuten edellisessä postauksessa suunnittelinkin, niin kävimme Hesburgerissa syömässä. Olin hirveä läski, ja otin vielä kerrosateriaan euron lisän, hyi minua. Nyt saa herkuttelut jäädä seuraavaksi viikonlopuksi (29.6.-1.7.) . Juhannuksenakin olen päättänyt syödä terveellisesti, ja ajattelinkin julkaista tänne muutamia juhannusruokavinkkejä :P
Illalla katsoessamme elokuvaa poikkikseni veti sipsejä. Kyllähän sitä mieli itselläkin niitä teki, mutta päädyin kevyemmälle linjalle, kuten olin itselleni jo aiemmin luvannut:
2 kalkkunavoileipää, kevyt kermaviiliä Ranch-mausteella sekä paprikaa ja porkkanaa + tietenkin pullollinen kevytkolaa :) |
... Ja oli parempaa kuin sipsit!
Viikkopunnitus
Paino 67.1kg, eli yhteensä -2,1 kg.
Olen hieman pettynyt, sillä kävin sunnuntaina puntarilla, ja se näytti 66.7kg. Olin virallisena punnituspäivänä (eilen) melkein masentunut, mutta lohduttauduin sillä, että suunta on alaspäin, ja että naisilla esim. kuukautiskierto vaikuttaa painoon eri kuukauden kausina. Mitä tästä opimme; älä käy välissä puntarilla, niin ei tarvitse pettyä! :P Mutta niin, tästä tämä jatkuu!
... Ja anteeksi kauheasti, kun en ole vieläkään laittanut niitä mittoja omasta vartalosta! En nimittäin ole viime aikoina ollut kauheasti kotona. Mutta jos sitä ensi viikolla saisi viimeistään aikaiseksi viikkopunnituksen yhteydessä! =)
Tavoitteet
Tänään, huomenna ja ylihuomenna lenkkeilyä, lenkkeilyä ja lenkkeilyä
pyörän kanssa tai jaloin
-2,1kg on jo tosi hyvä pudotus! :) Onnea siitä. Ite vieläkin kamppailen herkuttelujen kanssa niin, etten ole kolmen kuukauden aikana laihtunut kiloissa kuin 3-4kg.. Välillä tulee sellanen olo et miten voin olla näin saamaton, mut toisaalta ei itselleen saa olla liian ankara ja päätin jo tän projektin alussa et keskityn enemmän siihen lihaskunnon kehittämiseen kun varsinaiseen laihduttamiseen. :)
VastaaPoistaMut sulla vaikuttais olevan hyvä draivi päällä, tsemppiä sinne :) Ja hauskaa juhannusta!
Kiitoksia Riina! :) Joo kannattaa se pitää 1 herkkupäivä viikkoon (mutta kohtuuden rajoissa), ettei itseltään kiellä kaikkia herkkuja. Ei elämä saa olla liian tiukkaa, eihän sitä jaksaisi! :)
PoistaTsemppiä sullekin, ja hyvää juhannusta!