Kysyvä ei tieltä eksy
Kävin siis eilen ensimmäistä kertaa ryhmäliikuntatunnilla yläasteaikojen jälkeen. Testattavana oli Pumppi.
Ensimmäinen tunti jännitti kyllä kovasti. Onneksi sain suuni auki jo pukuhuoneessa, ja sain juteltua yhden naisen kanssa tulevasta tunnista. Hänkin oli ensi kertaa kyseisen järjestön tunneilla, mutta aiempaa jumppakokemusta hänellä kylläkin oli. Tuli heti helpompi olo, kun sai jutella jonkun kanssa. Vielä salissakin jouduin pyytämään apua eräältä vanhemmalta rouvalta varusteiden kanssa. Hän auttoi minua valitsemaan kevyimmän pumppitangon ja 1kg puntit.
Tunnin sisältö
Tunti sisälsi lihaskuntoharjoituksia punttien ja pumppitangon kanssa. Lisäksi tuntiin sisältyi mm. punnerruksia, vatsalihaksia jne. Vaikeita askelsarjoja tunnilla ei ollut ollenkaan. Ohjaaja oli huumorintajuinen, kannustava ja mukava.
Treeniä, treeniä!
En ole koskaan varmaan ollut näin huonossa kunnossa! Hiki valui päältä ihan norona. Onneksi otin pienen pyyhkeen mukaan, että sitä voi kuivata. Voi sanoa, että minulla onnistui tunnista n.70-80%. Loppupuolella alkoi tuntumaan liikaa käsissä ja jaloissa punnerrukset yms, jolloin piti pitää taukoa. Lisäksi kengät piti heittää pois, kun ne eivät antaneet tarpeeksi pitoa. Saa nähdä, joutuuko ne vielä palauttamaan. Luulen, että seuraava tunti menee paremmin, kun oppii noita perusliikkeitä. En kuitenkaan luovuttanut, vaikka kipeää tekikin, ja olen sen takia ylpeä itsestäni!
Suoritukset ja tavoitteet
Eilinen
Pyöräily n. 70 min
Pumppi 60 min
Tavoite tälle päivälle
Kävely/hölkkä - lenkki n. 60min
Pyöräilyä
Tavoite huomiselle
Käyn kokeilemassa Superbodya (60min) + pyöräillen paikalle, ellei sada vettä
Mielestäni on paljon helpompi tehdä pieniä tavotteita 1-2 päivälle kerrallaan sen sijaan, että tekisi koko viikon ohjelman etukäteen. Voi hieman "makustella", että mille tuntuu, ja päättää seuraavan päivän lajin sen mukaan. :)
Puntari näyttää -0,8 kg näin 4 päivän terveellisen syömisen ja liikkumisen jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti